Sieniretki
Oltiin Liisan ja Giorgioksen kanssa sovittu lähdöstä sieniretkelle Anatolin lähistölle vuorille. Retki oli oikein onnistunut kivojen ystävien kanssa. Ai löydettiinkö sieniä, no ei sitten yhtään. Muutama pienen pieni nähtiin mutta Giorgios sanoi että jätetään kasvamaan ja tullaan reilun viikon päästä uudestaan hakemaan ne.
Ajeltiin sitten Giorgioksen kotikylään Anatoliin. Kierreltiin pitkin poikin kylää, Giorgios näytti kotitalonsa ja kertoili kaikenlaisia muistojaan . Juokseva vesi oli tullut vasta reilu 30 vuotta sitten. Hän kertoili kantaneensa vettä alempana olevasta lähteestä jossa myös sijaitsi kylän pesupaikka.
Käveltiin pitkin vanhaa kauppakatua jossa olivat sijainneet lihakauppa, vihanneskauppa, parturi ym. Riikka räpsi kuvia sieltä täältä.
Giorgioksen vanhalla koulullakin käytiin . Kouluhan on ollut suljettuna jo kauan, sitä käytetään nykyään kylän rakinpolttojuhlissa. Hyvä että on koululle löytynyt uusiokäyttöä.
Kylää kierrellessä alkoi vatsa sanomaan että jostain pitäisi saada jotain kurkun kautta alaspäin. Kylässä ei ole tavernaa joten ajelimme Mallesin ohi katsomaan olisiko taverna Agia Paraskevi avoinna juhlapyhien aikaan. Eipä ollut, avoinna ainoastaan viikonloppuisin joten käänsimme Pandan nokan kohti Mallesia josta löytyi avoinna oleva taverna Kara. Päädyimme tilaamaan σαλάτα, μελιτζάνοσαλατα καπνιστό, σικοτι, στακα με αυγά και ρόλο κοτόπουλο γεμιστά. Salaattia ,savustettua munakoisosalaattia, maksaa, stakaa kananmunan kera sekä täytetty kanarulla. Lounaan lopuksi tuotiin jälkiruoaksi iso palanen lämmintä μηλόπιτα με παγωτό, omenapiirakkaa jäätelön kera.
Πολύ νόστιμο είναι , ευχαριστούμε πάρα πολύ. Todella maistuvaa ruokaa, erittäin paljon kiitoksia.






















On niin mukavaa, kun teette näitä kuvakertomuksia ja kerrotte ruoka-annoksistanne myös kreikaksi. Hienoa! Tuollaisten vanhojen talojen ja ovien kohdalla aina mietin, mitä kaikkea ne ovat nähneet.
VastaaPoistaKyllähän sitä aina välillä miettii
Poista