Maaseudun rauhaa
Asustellaan viikko tällaisen maalaiskylän reunamilla jossa asuu 53 vakituista asukasta. Kuten varmaan arvaatte myöskin liikenne on melko vähäistä. asuntomme ohi menee muutama auto päivässä joten rauhallista on. Ja melko lämmintä, istuskelen usein kalsarit jalassa terassilla. En ole mikään naturisti enkä itsensäpaljastaja, tieltä vaan ei näy terassillemme. Lähdin äsken viemään roskapussia viidenkymmenen metrin päässä olevaan roskikseen ja Riikka huusi perään "et kai kalsarit jalasssa mene". Pysähdyin ja sanoin että jos häiritsee niin voin kalsarit poiskin ottaa. Ei sanonut enää mitään joten oletettavasti sain luvan viedä roskat.
Luin juuri facebookista kun jonkun samaan paikkaan toistuvia matkoja ihmetellään. Kun aloitimme matkailun 35 vuotta sitten haaveenamme oli käydä mahdollisimman monella eri saarella Kreikassa. Samoin myös ympäri maailman käydä eri paikoissa mutta aikaa myöten matkailumme muuttui enemmän ja enemmän pieniä paikkoja suosiviksi. Viime aikoina taas olemme keskittyneet etsimään itsellemme sopivaa rauhallista paikkaa jossa voisi viettää pitempiäkin aikoja elämän ehtoopuolella eli lähempänä eläkeikää. Kun löytyy joku itselle mieluinen paikka ja josta saat paikallisia ystäviä matkalla oleminen on aivan erilaista kuin lomalla oleminen. Olemme mielestämme jo pitkään olleet matkailijoita jotka hakevat uusia kokemuksia ja elämää paikallisten keskuudessa kuin lomailla istumalla altaalla.
Korostan tässä jälleen, jokaisen loma on se oma missä ikinä se onkaan, pienellä saarella tai all inclusive hotellissa. Se on jokaisen oma valinta ja jokainen ihminen tietää mikä on se paras loma itselleen jossa rentoutuu parhaiten ja pääsee irti arkirutiineista. Onneksi tarjonta on laajaa ja jokainen löytää varmasti oman onnensa ja paratiisinsa missä nauttii olostaan. Jokainen voi mielessään olla eri mieltä mutta ei tarvitse pahoittaa muiden mieltä arvostelemalla toisten tekemisiä.
Tässä on muutama "teesi" Namaste kirjasta;
Vältä sellaista matkustamista, jonka tarkoituksena on tuikata karttaan lippu merkiksi uudesta käyntikohteesta.
Jätä ennakkoluulot ja syvään juurtuneet käsitykset kotiin. älä tuomitse matkallasi vaan opi.
Älä suunnittele reittejäsi pakollisien nähtävyyksien mukaan. Anna jalkojesi viedä sinua paikkoihin jotka jäävät kartan ulkopuolelle.
Katsele , kuuntele ,haistele , maistele ,tunnustele... ja aisti!
Hakeudu paikallisten keskuuteen kokeaksesi kuinka he elävät.
Tieltä eksyessä voit tehdä ihmeellisiä löytöjä.
Vieraiden paikkojen sielu elää ihmisissä eikä monumenteissa.
Näitä viisaita sanoja olemme yrittäneet pitää mielessämme ja matkustaa niiden mukaan.
Tämä on meidän valintamme mutta jokaisella on oikeus tehdä oma valinta ja matkustaa ja elää sen mukaan mikä itselle tuntuu hyvältä. Tai olla jopa matkustamatta jos tuntuu siltä että ei halua lähteä lomalle tai matkalle.
Kommentit
Lähetä kommentti