Martina, Riikka ja minä lähdettiin eilen ajelemaan Kapsan luostarille. Etelärannikkoa itäänpäin noin tunnin matkan päässä ihasteltiin vuorenrinteeseen rakennettua luostaria. Aika vaikuttavan näköinen ilmestys.
Ensimmäisenä nähtiin munkki työn touhussa, kertoi siirtelevänsä viini- ja rakiruukkuja. Näinköhän saataisiin maistiaisia ja ostaa vähän kotiinkin.
Sisältä luostari oli upea monissa eri tasoissa. Ylhäältä johti polku vieläkin ylemmäksi luolan luokse.
Aikamme kierreltyämme katseltiin löytyisikö myymälää jostain pikku ostoksia varten. Ei näkynyt, maistiaisista puhumattakaan.
Bongattiin toinen munkki jolta Martina kyseli vielä myymälästä mutta vastaus oli ei. Hän kyseli samalla viineistä ja rakista joita luostarissa valmistavat. Munkki kertoi että viini ei ole mitään erikoisen hyvää mutta rakista hän tykkää. Kertoi että kaikki raki myydään tavernoille. Ehkä hieman jätetään sentään itsellekin jos vaikka suuta alkaisi kuivaamaan. Pitäähän sitä kostuketta olla.
Munkki avasi kirkon oven ja päästi meidät sisään mutta kielsi kuvaamisen heti. Todella upea kirkko, harmi ettei voitu ottaa kuvia.
Muutaman maisemakuvan Riikka vielä nappasi. Oltiin lähdössä kun rakitynnyreitä siirrellyt munkki ajoi tiehensä luostarin pihasta.
Luostarilta lähdettiin ajelemaan Goudouraksen kylään virvokkeille. Ja kas siellähän munkki istuskeli toisen miehen kanssa rakikarahvit pöydässä mezeitä syöden. Munkki lähti hetken päästä silminähden kännissä, hoiperteli autoonsa ja lähti. Lienee maistellut ja vähän ennenkin rakia, hän oli varmaan laaduntarkkailija. Pitäähän heitäkin olla että tietävät mitä myyvät.
Goudourasista lähdettiin samaa reittiä takaisinpäin. Luostarin ohi ajeltiin ja katseltiin sopivaa paikkaa mistä voisimme käydä keräämässä merisuolaa. Oltiin ystävältä kuultu että niillä main pitäisi olla. Löydettiinhän sitä ja kaavittiin varmaan reilu kilon verran kippaan. Tämä merisuolan kerääminen rannalta on ollut jo pitkään Riikkan haaveena.
Έχουμε σαλατα, στακα, χορτοκεφτεδεσ, μπιφτέκι και σουβλάκι κοτόπουλο. Lounaaksi oli salaattia, stakaa, kasvispyörykät, jauhelihapihvit sekä kanavarras. Ruoka oli todella hyvää varsinkin staka joka oli uusi tuttavuus meille sellaisenaan. Kananmunaan sekoitettuna olemme maistaneet. Staka on vuohen- ja/tai lampaanmaidosta jonka pinnalta kerätään kerman seos jota usean päivän ajan. Kuumennetaan hitaasti jolloin rasva alkaa erottua. Tästä muodostuu paksu kermamainen hieman juustoinen massa.
Stakaa kannattaa ehdottomasti maistaa jos sattuu sitä listalta löytämään. Esim. missään Ierapetran lähistöllä emme ole huomanneet sitä olevan saatavilla.


























Kommentit
Lähetä kommentti