Telkkaria katselemassa

 


Pyhäiltana poikettiin kuppilaan. Henkilökunta sekä asiakkaat katselivat lumoutuneina vanhaa mustavalkoista elokuvaa. Yleensä seurataan myöskin onnenpyörää ja huudot kajahtelevat pitkin poikin kun kaikki yrittävät arvata mitkä sanat löytyvät. Myös selviytyjät tuntuvat olevan melkoinen kiinnostuksen kohde. Välillä pitää vähän jo ääntäkin korottaa kun yrittää saada henkilökunnan huomion jottei nyt ihan kuivin suin tarvi istuskella.





Mutta eipäs hypitä asioiden edelle. Pyhäaamusti lähdettiin kurkistamaan miltä Ierapetran hautausmaa näyttää. Aikamoisen iso oli ja näyttäviä hautoja. Eräänlainen erikoisuus laatikkorivit joihin luut laitetaan. Näyttää vähän niin kuin markettien postiautomaatin lokeroriviltä.





















Lähdettiin poispäin kun huomattiin tutun kaverin peruuttelevan pickuppiaan (lava-auto) läheisen remonttifirman pihalle. Morjesteltiin ja vaihdettiin muutama sana. Hieno maalaus kirkosta oli seinässä.




Käytiin kotona hetki elpymässä ja lähdettiin kävelemään tuttua lenkkiä sataman kautta ja rantaa pitkin kun huomattiin poliisitalon edustalla meressä kellumassa tiukasti muoviin kääritty reilu puolen metrin suuntaansa kokoinen pahvilaatikko. Hetken ihmeteltiin ja milelikuvitus laukkasi. Mitähän tuo pitää sisällään, kenties huumeita vai onko jonkun pakolaisen omaisuus. 

Päätettiin käydä poliisitalossa ilmoittamassa paketista. Toiseen kerrokseen kiipeilin ja löysin meren puoleisesta toimistosta poliisin jolle kerroin asiasta ja näytin ikkunasta meren rannalla kelluvan paketin. Katseli hetken ja kiitteli. 

Lähdin ulos ja jäätiin seuraamaan vartin verran mitä tuleman pitää. No eipä sitten yhtään mitään. 

Maanantaina aamupäivällä ajateltiin poiketa mamman kuppilaan. Katseltiin jo kauempaa että hiljaisen näköistä on ja ovi kiinni. Kokeilin kuitenkin olisiko ovi auki. Aukesihan se ja huomasimme miehen seisoskelevan sisällä. Kyseltiin ovatko avoinna vai kiinni, pappa huuteli sisälle vaan avoinna ollaan. 

Mammaa ei näkynyt mutta ollaan huomattu että hän käy viereisessä kaupassa usein suurin piirtein siihen aikaan. Istuskeltiin pöytään ja odoteltiin että mamma palailee kaupasta. Muutaman minuutin päässä mamma tuli ja tervehti meitä ja kyseli kuulumisia. 
Sitten pyysi miehensä hakemaan naapurikaupasta kauppakassinsa, oli ilmeisen painava kun ei jaksanut itse kantaa. Pappa laittoi karvareuhkan päähänsä ja käveli tien yli kauppaan ja kantoi kassin kiltisti sisälle. Karvalakin päähän asetteluun ja poisottamiseen taisi mennä enemmän aikaa kuin kauppakassin noutamiseen.

Mamma ja pappa yrittivät jutella kanssamme mutta puutteellisen kielen, tai ei siis kielen vaan kielitaidon vuoksi small talk ei oikein kovin hyvin luonaa. Saatiin kuitenkin selvitettyä että loppuviikosta lähdetään takaisin Suomeen jossa on ihan helvetin kylmä (en nyt ihan näillä sanoilla puhunut mutta kuitenkin). Pohjoisessa on mitattu yli 40 astetta pakkasta. Mamma kovasti kyseli tulemmeko varmasti vielä käymään ennen lähtöämme. Lupailtiin poiketa, jotain on taidettu keksiä päämme menoksi. 

Eilen aukesi taverna Napoleon pitkän joululoman jälkeen. Oli sovittu lounastreffit sinne muutaman ystävän kanssa. Oltiin menossa ulkotiloihin mutta tarjoilija kertoi sisällä olevan parempi. Pikkaisen sateli ja ulkotilojen katto saattaisi vuotaa jostain kohtaa. 

Joten sisällä istuskeltiin takkatulen loimotuksessa. Ruoka oli jälleen kerran äärettömän hyvää. Μπριζόλες,  κοτόπουλου, Ηιρινο κρασάτο,  σαλατα και κολοκιθοκεφτεδες. possunkyljyksiä, kanaa,possua viinissä, salaattia ja tietenkin maailman parhaat kesäkurpitapihvit. 

Jälkiruoaksi tuotiin γιαούρτι με γλυκά κουταλιές και ρακί.  Jogurttia makeiden rusinoiden kera sekä rakia. 

Illalla pelailtiin muutama kierros triominos peliä sekä trivial pursuitia parin ystävän kanssa. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutkia matkassa

Vanha nuorukainen vai nuori vanhukainen

Herroja odotellaan