Aamunkoitto
Sunnuntain aamulenkillä saimme ihailla upeaa taivaan väriloistoa.
Siirryttiin Konakiin ja tilailtiin pöytä täyteen ruokaa ja vähän viiniä palanpainikkeeksi.
Ruokaa odotellessamme Jarin ystävät jotka viettävät talveaan nyt Plataniaksessa olivat aivan haltioituneita näkemästään. Olivat käyneet satamassa ja Konakiin kävellessämme ihastelivat Ierapetran vanhan kaupungin tunnelmaa.
Plataniaksessa kuulemma käytännössä kaikki ovat kiinni talvisin turistikauden päätyttyä, yksi taverna on avoinna. Myös kaikki kaupat minimarkettia lukuunottamatta ovat suljettuna. Eivät myöskään hirveästi tykänneet vilkkaasta liikenteestä rantatiellä.
Kehuskelivat myös Ierapetran vanhan kaupungin rauhallisuutta. Varsinaista liikennettähän ei sinällään ole, muutama auto ja mopo menevät silloin tällöin.
Illalla käväistiin vielä kuppilassa haukkaamassa pientä iltapalaa ja suunnittelemassa seuraavan päivän ohjelmaa.
Maanantai illalla oli ystävämme Yianniksen syntymäpäiväjuhlat.
Puoli kuuden aikoihin illalla lähdettiin ajelemaan kohti vanhaa tuttua Myrtosta jossa kiertelimme ja esittelimme vieraille meille tuttuja paikkoja. Siitä matkaa jatkettiin kohti Mithoin kylää Yianniksen luo.
Juhliin oli pyydetty saapumaan klo 19. Tyypillisinä suomalaisina olimme ajoissa paikalla kun taas tyypillisesti kreikkalaiset vieraat olivat myöhässä. Ensimmäiset tulivat kahdeksan jälkeen.
Pikkuhiljaa väkeä valui ovesta sisälle ja päästiin aloittamaan ruokailu. Yiannis ja Hilkka olivat kyllä tehneet mahtavan työn. Ruoka oli todella maistuvaa. Ohjelmasta vastasi alkuillasta bändi soittelemalla musiikkia. Loppuillasta muisointivastuu siirtyi Manolikselle ja hänen ystävälleen. Bouzouki ja liira kuulostivat omiin korviimme paremmalta , hienoa perinteistä kreetalaista musiikkia.
Ilta kului iloisissa merkeissä, kiitos Yiannis ja Hilkka.
Tiistai aamulla päästiin normaali arkirutiineihin. Aamulenkin jälkeen läheiseen kirkkoon jossa loppiaisen saarna oli meneillään. Noo, se nyt ei niinkään kiinnostanut vaan sen jälkeen paraatinomainen ristisaattue jonka jälkeen pappi heittää ristin mereen ja nuoret pojat käyvät sukeltamassa ristiä. Hiukan oli helpotettu poikien työtä. Risti nimittäin oli puuta ja kellui meren pinnalla joten varsinaisesti ristiä ei sukellettu.
Voittaja saa erityisen siunauksen ja hyvää onnea koko vuodeksi. Väkeä oli
paikalle kertynyt tuhansittain seuraamaan tapahtumia.
Voittajan riemua
Pojat valmiina sukeltamaan
















Kommentit
Lähetä kommentti