Pääsiäinen paketissa

 



Juhlat on juhlittu, toisilta kirkosta saatu tuli kynttilään on tuotu kämpille ja sammutettu. Tuskin sitä koneeseen saisi kotiin vietäväksi. 

Tosin keskiviikkona on taas suuret juhlat kun Ierapetran pyhimys Giorgios viettää nimipäiviään. Juhlan kunniaksi kaupat on kiinni, nähtäväksi jää millaiset pippalot täällä järjestetään. On kyllä sanottava että kreetalaiset osaavat juhlia.

Sittenhän tässä menee jo reilu viikko vappuun jolloin on seuraavat pippalot joten hyvään aikaan tultiin, juhlia riittää.

Eilen oltiin Yianniksen ja Hilkan luona lounaalla kun sunnuntailta jäi niin paljon ruokaa. Kreetalaiseen (ja kreikkalaiseen tapaan) eläimestä käytetään kaikki ruhon osat . Parhaat palat oli jo melkein syöty meidän mielestämme mutta Yiannis veti ässän hihasta. Hän oli ottanut talteen grillatusta karitsasta silmät ja aivot joita hän lisäksi tarjoili meille. Kehui niiden olevan lapsuuden ajan herkkuja. Maistoin pienen palan aivoja, miedon makuista ja kermaista kuten Yiannis sanoi. 







Saattoi olla aivokapasiteettini kaksinkertaistui eilen, toivotaan ainakin.

Lounaan jälkeen suunnattiin Amiraksen kylään musiikkitapahtumaan. Upea hieno vuoristokylä, mahtavat maisemat merelle ja ympäröiville vuorille. Musiikki soi  ja ihmiset tanssivat, grillissä tirisi possunkyljyksiä. Nenä sanoi että syödään mutta vatsa laittoi vastaan. Oli meinaan lounaan jäljiltä vielä täpösen täynnä. 









Saatiin pöytä ainoasta varjoisesta paikasta joka oli metrin päässä kaiuttimesta. Lisäksi pojat soittivat aika lujaa joten kyllä vaikut irtosi korvista. Musiikki oli hienoa perinteistä kreetalaista mutta tunnin verran jaksettiin istua kaiuttimen vieressä kunnes lähdettiin suojelemaan tärykalvoja ja poistuttiin paikalta. Sääli, kiva kylä ja tapahtuma mutta on sitä sentään kiva kuulla musiikkia ja puhetta vielä jatkossakin. 

Lähdettiin ajelemaan kotia kohti. Poikettiin ohimennen Myrtoksen kylään Jarin kanssa morjestelemaan aiemmilta vuosilta tuttua kuppilan pitäjää Hermionea. Taidettiin käydä aika usein kun kun vielä kolmen vuoden jälkeen naama levisi leveään hymyyn meidät nähdessämme ja tuli halailemaan. 





Loppuillasta alkoi kuitenkin hieman huikomaan joten mentiin vielä Jarin kanssa Bobuun syömään pientä iltapalaa. Mezelautaset tuotiin pöytään ja tilattiin lisäksi kanavartaita, kesäkurpitspihvejä sekä uunifetaa grillattujen leipien kera.








Eiköhän näillä tämän päivän syömisillä ala uni tulemaan. Ja jos ei tule niin lähdetään uudestaan syömään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ierapetran sairaala Kreeta

Se on loppu ny

Tästä se taas lähtee