Eilen ajeltiin kohti Mirtosta jossa olemme pari kertaa oleilleet. Korona-ajan vuodenvaihteen sekä pääsiäisen. Kolmisen viikkoa kummallakin kerralla. Ihastuimme pieneen rannikkokylään joka eleli omaa elämäänsä.
Nyt kun pääsimme perille näimme sen toisen puolen Mirtoksesta, turistit olivat kansoittaneet ranta-alueen ja jokaisen tavernan. Ja kausi on juuri vasta alkanut. Talvi ja aikainen pääsiäinen olivat hienoa ja rauhallista aikaa mutta turistikauden alkaessa rauha on kaukana. Mirtos on niin pieni kylä että turistit täyttävät rantakadun heti.
Lounaalle tuttuun paikkaan, tai itse asiassa ei tuttuun paikkaan mutta tuttuun tavernaan. Suosikkimme taverna Votsalo oli kuulemma joutunut muuttamaan toiseen paikkaan kun vuokraaja oli irtisanonut sopimuksen rakentaakseen airbnb asuntoja. Uusi paikka rantakadun Ierapetran puoleisessa päässä oli ihan hyvä.
Vaikka paikka oli uusi oli ruoka ja palvelu tuttua ja taattua Votsalon laatua. Ruoka oli erittäin hyvää. Χωριάτικη, σουτζουκάκια, κοτόπουλου και γεμιστά. Kreikkalainen Salaatti, lihapullia, kanaa ja täytettyjä tomaatteja ja paprikoita. Πολι νοστιμο είναι, ευχαριστώ πάρα πολύ. Todella maistuvaa, kiitos paljon.
Tähän mennessä jos rankataan parhaita ruokapaikkoja niin Agia Paraskevi Mallesin kylän lähellä on ykkönen. Votsalo hiuksenhienosti kakkonen ja Napoleon ja Konaki muuten tasoissa mutta Napoleonissa on hieman laajempi valikoima. Konakissa taas tunnelma hieman parempi ja autenttisempi. Kaikissa käydään, Agia Paraskeviin ja Votsaloon on pitemmät matkat joten niissä käydään satunnaisesti.
Seuraavana listalla Μποπου jossa on melko hyvät mezet ja ruoka muutenkin hyvä. Muissa ei oikeastaan käydä, kaikkia on kokeiltu mutta nämä erottuvat edukseen. Keskustassa myös Odeon on aika hyvä mutta avoinna vain iltaisin, mutta kokeilemisen arvoinen ilman muuta. Todella hieno puutarhamainen miljöö plussana.
Meille mezepaikkojen ykkönen on ehdottomasti Coffee Shop jonka google mapsista löysimme. Paikalliset puhuvat Andreaksen paikasta. Andreas ja Anna hoitavat paikkaa jossa meitä lukuunottamatta turisteja ei juuri näy. Silloin tälloin joku eksyy ihmettelemään mitäs touhua täällä on.
Vakioasiakkaita näkyy joka ilta, tosin ei käydä joka ilta mutta aina kun käydään niin tuttuja naamoja vieläpä samoissa pöydissä.
Kuten myös hyvä ystävämme Vaggelis joka pitää hyvää huolta meistä, joka illalle on kaikennäköisiä herkkuja. Omalla linkkuveitsellään(kuten kaikki muutkin) paloittelee latva-artisokkaa, tomaatteja, kurkkua, härkäpapuja sekä mahdottoman hyvää gravieraa. Vielä lisäksi kuppilan tarjoamat mezet. Yleensä favaa, tomaatteja, fetaa, korppuja, oliiveja sekä grillistä possunkylkeä. Ei siinä illan aikana enää paljon muuta tarvitse syödä, näillä pärjää hyvin.
Vaggelis on innokas kalamies ja hänen kanssaan juteltiin meren kalatilanteesta. Kovasti paikallisia huolestuttaa varsinkin lisääntyneet vieraslajit kuten leijonakala sekä jäniskala jotka syövät kaikki pienemmät kalat. Näistä varsinkin jäniskala on senkin puolesta huono koska on myrkyllinen, ei siis syötävä.
Kommentit
Lähetä kommentti