Jouluaatto
Kreikassa jouluaattona perinteisesti lapset kulkevat soittamassa ja laulamassa saadakseen pientä palkkaa, ehkäpä vähän samaan malliin kuin meillä Suomessa nuutipukit. Ainakin täällä Ierapetrassa käytiin enimmäkseen liikkeissä. Joidenkin liikkeiden edessä oli jonossa useampiakin porukoita odottamassa vuoroaan. Onkohan viime vuosilta laitettu merkille mistä parhaat palkkiot tulevat. Kilinä on melkoinen kun triangelit kilisevät ja sen jälkeen kassakoneet kun kolikoita kaivetaan esille.
Ilma oli puolipilvinen ja välillä sateli, muutama auringonpilkahduskin nähtiin. Aamulenkin jälkeen meillä oli vuorossa kämpillä vapaamuotoista seurustelua lounasaikaa odotellessa.
Lounasaika, ette ikinä arvaa mihin olemme menossa.
Yllätysyllätys taverna Konakiin jossa meidän mielestämme tunnelma on eniten meidän makuumme. Varsinkin nyt viime aikoina kun on tutustunut veljeksiin paremmin ja oppinut talon tavoille.
Γίγαντες , jättipapujaΗιρινο στο φούρνο, uunipossua
Δολμαδεσ, viininlehtikääryleitä
Lounaalta lähtiessä sateli jonkun verran ja ehdimme hieman kastua. Hetken päästä kuitenkin aurinko paistoi joten lähdimme kävelylle ulos "kuivattelemaan" vaatteita.
Illaksi meidät oli kutsuttu ystäviemme Yianniksen ja Hilkan luokse Mithin kylään vuorille. Saapuessamme Yianniksella oli jo grilli kuumana. Hän oli kaupasta löytänyt villisikaa, Kreetalla kasvatettua. Villisian lisäksi ritilälle Yiannis laittoi kanaa.
Vuoristoilma alkoi illan tullen viilentyä joten siirryimme sisätiloihin aterioimaan. Ruokaa oli riittävästi ja maukasta sellaista. Leivoimme myös yhdessä karjalanpiirakoita kreetalaisella twistillä. Täytteenä oli mizithraa ja pohja täysjyvävehnästä.
Pientä iltapalaa, mizithrapiirakka, graavilohta ja porkkanalaatikkoaKreetalaisia karjalanpiirakoita, täytteenä mizithraa
Punajuurihalloumipihvit ja salaatit olivat hyviä kuten muukin ruoka
Illalla lähdimme vielä tavernaan kuuntelemaan musiikkia. Pöytämme oli aivan zomban (kaminan) vieressä joten hyvin tarkeni. Tarjoilija lisäili puita vähän väliä ja irvisteli joka kerralla kun poltti sormensa kuumiin metalliosiin ja liekkeihin. Melkoista meininkiä olikin ainakin lähes aamukolmeen asti jolloin tulitikut eivät enää pitäneet yläluomia auki joten oli aika lähteä nukkumaan.
Kommentit
Lähetä kommentti