Hetki sininen


 Se on se yksi hetki kun voit saada sinisen kuvan . Paria minuuttia aikaisemmin on liian kirkasta ja pari minuuttia myöhemmin liian tummaa. 

Yleensä heräilemme kuuden jälkeen ja lähdemme hetimiten aamulenkille. Ilma on ihanan viileää päivän kuumuuteen verrattuna. Kierrämme sataman kautta katselemassa mitä kalastajat ovat saaneet saaliikseen. Olemme käyneet satamassa joka päivä eri aikoihin tarkoituksella jotta näkisimme mitä siellä mihinkin aikaan tapahtuu. Vielä emme ole päässeet selvyyteen mikä olisi paras aika käydä katselemassa aamun tapahtumia. Silloin tälloin näemme jonkun lajittelevan kaloja mutta mitään kuhinaa emme ole nähneet. 








Muutama yleiskuva Ierapetrasta. 

Kuultiin joku aika sitten uudesta jälkiruoasta; vaniljajäätelöä, laadukasta oliiviöljyä sekä sormisuolaa. Suomessa tämä on jonkinlainen somehitti Harri Syrjäseltä. 

Tuumasta toimeen, otimme kotoa sormisuolaa mukaan. Jäätelöä emme viitsineet ottaa logistisista syistä johtuen ja laadukasta oliiviöljyähän on Kreeta pullollaan. Kokoonnuimme eilen isolla suomalaisten(8ihmistä) joukolla taverna To Konakiin ja pyysimme Yiannikselta vaniljajäätelöä kahdeksan annosta. Hän tuli hetken päästä sanomaan että ehkä neljään annokseen voisi juuri riittää. Eipäsiinämittään, pyysimme laittamaan kaikki samalla lautaselle ja tuomaan pöytään lusikoiden kera. Kun hän toi jäätelön pöytään pyysimme häntä tuomaan myös oliiviöljyä. Hän käänsi katseenssa pois, kääntyi takaisin ja sanoi TI, eli mitä(teki mieli varmaan lisätä tähän jotain muutakin mutta oli hiljaa). Hänen katseensa oli sanoinkuvaamaton. Hän käänsi taas katseensa pois ja pudisteli päätään. 

Silloin ystävämme joka puhuu sujuvaa Kreikkaa kertoi että tämä on Suomessa iso somehitti. Hän pudisteli taas päätään ja kysyi kuinka montaa vodkaa hän oli juonut kun oli tämän keksinyt. Toi kuitenkin öljyä pöytäämme. Pyysimme häntä myös maistamaan. En tiedä miten kuvailisin hänen ilmettään; selvästä säälistä tyhmiä suomalaisia kohtaan epätoivoiseen pään pudisteluun. Mutta hyväksi kehuttiin tätä jälkkistä. Vielä kerran huudeltiin Yiannikselle että tuu ny maistamaan. Jyrkkä EI kuului varmaan naapurikyliin asti. Ei kiusattu häntä sen enempää, ei tiennyt mistä makuelämyksestä jäi paitsi. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ierapetran sairaala Kreeta

Se on loppu ny

Tästä se taas lähtee