Ruumiin ja sielun ravintoa
Eilen illalla käväistiin jälleen To Konakissa. Pöytään kannettiin muutamia mezelautasia ja pääruoaksi valittiin τσίπουρα, ahvensukuinen merikala. Todella maukas ja hyvä kala sekä kaikenlisäksi todella hyvin valmistettu. Tässä pitää olla tarkkana tilatessa koska Kreikan sana τσίπουρο taas on keittoruoka, eli tislattua viinaa. Toki jos on keittoruokien ystävä niin tämä on hyvä vaihtoehto. Pääruoaksi tosin aika laihanpuoleista keittoa, väkevää kylläkin, meikäläisen koskenkorvan vahvuista suunnilleen. Testattu on, tosin ei keittona vaan ihan lasista naukkailtuna. Jälkiruoaksi saatiin rakia joka taas on paikallista "pontikkaa". Hyvän makuista kylläkin verrattuna suomalaiseen versioon. Sekä yleensä paljon miedompaa. Meille on kerrottu että raki on yleensä alle kahdenkymmenen prosentin vahvuista eli sitä pystyy juomaan pari pientä lasillista" lääkkeeksi" niin kuin Kreetalla sanotaan.
Ruokapöydästä suoraan sielun ravintoa nauttimaan eli kaupungin järjestämään musiikkitilaisuuteen. Soittajia oli paljon, Yiannis yhtenä joukossa. Hienoa soitantaa saimme nauttia parin tunnin verran. Poislähtiessä katsojien joukosta ilmestyi muutama tuttu morjestelemaan ja kuulumisia kyselemään.
Tänään lounaalle suunnattiin taverna Napoleoniin. Päivän spesiaaliruoista halusimme maistaa uudelleen viime reissulla saamiamme herkkuja, λαχανοδολμαδεσ και μαύρο ματικα σούπα. Kaalikääryleitä ja mustasilmäpapukeittoa. Olipas todella hyvää jälleen.
Jokaisella reissulla Riikka ostaa kreikankielisen kirjan tai lehden josta saadaan uusia ideoita sekä kääntämällä reseptejä opitaan samalla Kreikan kieltä hieman lisää. Tällä kertaa käsiin osui uudenuutukainen lehti vuodelta 2009. Oli sen verran tuore painos että pelättiin suttavamme itsemme painomusteeseen. Onneksi muste oli jo kuitenkin ehtinyt kuivua. Myyjä varmaan huomasi itsekin että lehti oli jo vähän nuhjaantuneen oloinen lojuttuaan hyllyssä 15 vuotta ja tarjosi tuoreempaa lehteä. Se oli virhe, Riikka nappasi molemmat mukaan.
Musiikkitapahtumapaikan rekvisiittaa, vanhoja projektoreita ja kameroita
Ierapetran kalasatama
Viikunapuu kasvaa talon raunioista
Taverna Napoleon alkupaloja
Kaalikääryleet
Mustasilmäpapukeitto
Musiikkitapahtumaa
Kommentit
Lähetä kommentti