Kiertomatka
Γιασ σασ φίλε μου, morjesta ystävät. Eilen suoritettiin amazing racesta tutun termin mukaisesti kiertomatka. Lounaalla käytiin taverna Napoleonissa ja illalla syötiin taverna To Konakissa. Molemmissa saatiin hyvää ruokaa mikä oli kylläkin jo etukäteen tiedossa. Kumpikaan ei ole pettänyt kertaakaan, aina takuuvarmaa ja hyvää sapuskaa. Kiertomatkan täydensi Coffee Shop johon mentiin vielä pikku mezeelle. Jokaisessa paikassa meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja tunsimme itsemme tervetulleiksi. Jokaisessa paikassa tuotiin karahvi rakia pöytään veloituksetta ja palvelu oli tutun ystävällistä. Hienoa olla taas täällä.
Tänään lämpötila aurinkoisessa Ierapetrassa päivällä 19 astetta PLUSSAN puolella. Kävelty on taas reippaasti, eilen noin 15 kilometriä ja tänäänkin lounaan jälkeen noin 9 kilometriä. Illalla pitänee vielä vielä tehdä pikku lenkki että päästään ainakin yli kymmeneen kilometriin. Kiva käppäillä siellä täällä, ei jaksa istua kämpillä koko päivää. Uni tulee meren rannalla raikkaassa ilmassa todella hyvin, nukutaan suurinpiirtein aamukahdeksaan sikeästi. Kotona tuntuu että heräilee tunnin välein ja ylös noustaan viidenkuuden aikaan ennen kellon soittoa.
Viime talvena tavernoista oli avoinna vain kaksi, tänä talvena näyttäisi lähes kaikki tavernat olevan avoinna. Liekö korona vaikuttanut asiaan viime talvena vai mikä lie mutta on hienoa kun on valinnanvaraa. Tiedä häntä silti, taitaa nämä samat tutut ja hyväksi havaitut olla edelleen ne joissa käydään.
Mustekalaa, todella mureaa
Grillattuja sardiineja
Coffee Shop
"joulukuusi"
Jos koti-ikävä yllättää niin lunta kyllä löytyy
Pari purkkia rannalla, vähän isompi ja vähän pienempi
Ei ne kasvit kovin isoa halkeamaa tarvi kasvaakseen
Alkupaloja
Lounaalla vuohta sitruunakastikkeella ja kesäkurpitsapihvejä, salaattia unohtamatta
Kommentit
Lähetä kommentti