Muutto
Aamu alkoi vuohenmaitojogurtilla kirsikkahillon kera jonka jälkeen menimme läheiseen satamaan nauttimaan aamukahvista.
Eilen muutettiin Ierapetran asuntoon heti sen vapauduttua. Kiva fiilis, tuntui kuin olisi palannut kotiin Papadianassa vietetyn viikon jälkeen. Jotenkin tuo asunto on kiva ja hyvällä paikalla vanhassa kaupungissa. Papadianan airbnb kämppä oli jotenkin liian hieno ja loma-asunnon tuntuinen. Eihän me olla lomalla vaan matkalla. Matkalla jonnekin mistä ei vielä tiedetä minne mutta ehkä vielä jossain vaiheessa tiedetään. Ierapetra alkaa yhä enemmän tuntumaan siltä oikealta paikalta viettää aikaa. Täällä on kaikkea mitä tarvitaan. Ystävällisiä ihmisiä, hyviä tavernoja ja kauppoja sekä lauantaimarkkinat. Siellähän tietysti piti taas tänään käydä, ja heti aamulla. Alkoi tuntumaan sen verran lämpimältä ilma jo aamusta alkaen että päivällä ihmispaljoudessa on aika tukalan tuntuista. Hieman kurkkua ja nektariinia välipalaksi, syömässähän käydään tavernoissa. Ja kämpän pöydälle diktamus kasvi.
Jo viime reissulla tykästyttiin Napoleonin meille sopivaan ruokaan ja tälläkin kerralla sama vaikutelma jatkuu. Heillä on päivittäin listan ulkopuolelta perinteisiä kreetalaisia ruokia valmistettuna joita aina kysellään. Yleensä niistä löytyy niin hyviä vaihtoehtoja ettei listaa tarvita lainkaan. Tänään tuotiin alkupalaksi oliiveja sekä kurkkulohkoja ja naudan maksaa. Maksaan ollaan vasta totutttelemassa, tai siis minä olen, Riikkahan on semi kasvissyöjä eli syö kanaa ja kalaa ja joskus maistaa lihaakin kun sille päälle sattuu. Tänään oli taas lounas parhaasta päästä, alkupalojen jälkeen pöytään kannettiin κοτόπουλο με πατάτες στο φούρνο,φασολάκια και χόρτα . Kanaa ja perunoita uunista, vihreitä papuja tomaatissa sekä keitettyjä lehtivihanneksia. Olipas taas kerran hyvää ja riittävästi, jälkiruoaksi vesimelonia ja rakia. Lounaan jälkeen piti lähteä oikein uimaan oli sen verran lämmintä. Ei olla mitään varsinaisia uimaihmisiä mutta josku on kiva käydä kastautumassa ja huuhtomassa hiet pois ihon pinnalta.
Aamukahvilla IerapetraVuohenmaitojogurtti kirsikkahillolla
Markkinoilta
Uunikanaa ja perunoita
Fasolakia, vihreitä papuja
Kommentit
Lähetä kommentti