Maalaiset kaupungissa
Käveltiin eilen pitkin Pano Chorion ja Kato Chorion katuja. Aika hiljaiselta näytti, ei näkynyt kovin montaa vastaantulijaa. Mutta kaikki ketkä tulivat kävellen vastaan huutelivat jaa joka on lyhennys sanonnasta για σας eli terve. On hyvä lyhentää sanoja ettei leukaperät kulu liikaa. Samaten jokaiselta terassilta jossa istuskeltiin kuului jaa ohimennessämme. Autoista ja mopoista nyökyteltiin tai morjesteltiin. Todella ystävällisiä ihmisiä näissä pikku kylissä. Vähän syrjemmällä kävellessämme nähtiin kieltotaulu jossa ampuminen oli kielletty, tuli heti turvallinen olo.
Lounasaikaan kävelimme Pano Chorion tavernan ohi jossa olivat ovet auki. Ajattelimme että olisiko pyhäisin auki myös lounasaikaan mutta ei, avaamme iltakuudelta sanottiin. Eisiinämuutakun jälleen Episkopin kuppilaan viinille ja mezelle. Eikäsiinämittään hyvä satsihan se on neljän euron hinnalla, vähän vaan vaihtelua ajateltiin lounaaseen. Ja varttia yli kuusi tavernaan jossa sanottiin että kokki tulee vasta tunnin päästä joten vielä ei saa ruokaa. Tai ehkä apukokki saisi salaatin jo jotain pientä tehtyä hetken päästä. Teimme vielä pienen kävelylenkin ja palailimme tavernaan. Istuessamme pöytään kokki saapuikin jo paikalle joten eiköhän sitä saada murkinaa pöytään hetken päästä. Melko laiskaan tahtiin hommat hoidettiin, mutta hei, ei meillä ole kiire minnekään.
Aamulla lähdettiin Ierapetraan juttelemaan vuokraisäntiemme kanssa, halusivat kuulemma nähdä meidät kun kerrankin olimme samaan aikaan pelipaikalla. Lissu kertoi heidä usein istuskelevan taverna Konakissa. Sieltähän he löytyivät, juttua riitti ja sovittiin asioista kun heidän lähtönsä jälkeen muutamme sinne. Todella miellyttävä pariskunta. Siinä jutellessamme paikalle singahti myös kolme heille tuttua suomalaisnaista jotka istahtivat juttelemaan. Aika räväköitä mimmejä hyvällä huumorintajulla. Aikamme jutusteltuamme iski nälkä ja lounashan se oli syötävä. Taattua laatua salaatti ja sardiinit, niitä ei Suomesta saa joten nyt nautitaan niistä. Tosin ei nyt ihan joka päivä. Vuokraisäntämme purkivat vuokrasopimuksensa lokakuun jälkeen joten edessä lienee uuden vuokra-asunnon etsintä. Tosin tuon asunnon vuokrasi lokakuusta eteenpäin Lissun suomalainen ystävä joten ehkäpä hänen kanssaan voisi päästä jonkinlaiseen diiliin. Katsellaan mitä tuleman pitää.
Hetki kierreltiin Ierapetran katuja ja tervehdittiin tuttuja ja käytiin oikein kunnon marketissa vielä ostoksilla kun oli vähän paremmat valikoimat. Vielä muutama päivä, perjantaina muutetaan kaupunkiin täältä vuohikylästä maalta. Älkää ymmärtäkö väärin, paikka on mahtava ja rauhallinen, mahtavat näköalat mutta asumme Suomessa maalla ja kaipaamme välillä vähän enemmän säpinää ympärille.
Ierapetra seinämaalausPapdiana
Papadiana
Papdiana
Papdiana
Pano Chorio
Meze
Episkopi
Kommentit
Lähetä kommentti