Laiska lauantai
Eilen illalla oltiin Yianniksen kanssa Koutsourasin kylässä kuuntelemassa kreetalaista musiikkia. Tavernaan odoteltiin paria sataa vierasta ja loppuillasta näytti kaikki pöydät olevan täpösen täynnä. Loistavaa musiikkia kuultiin jälleen kerran ja hyvää antikristoa syötiin. Ilta ja oikeastaan koko syyskuun loppu tuntuisi olevan poikkeuksellisen lämmin. Päivisin on nyt ollut eri tietolähteistä riippuen siinä 33-36 lämmintä. Meren rannalla olevassa tavernassa mereltä puhaltava tuuli tuntui kuin joku olisi föönillä puhaltanut ilmaa niskaan. Viime yönä kahden aikaan kun lähdimme kotia kohti näytti auton mittari 30 astetta. Aina on parempi kun on lämmintä, kotona Suomessa saadaan taas palella enemmän tai vähemmän. Yleensä enemmän kuin vähemmän. Aamulla ponkaistiin pirteänä torille yhdeksän aikaan, sen verran kuuma päivä tulossa että myöhemmin on liian tukalaa tehdä hedelmä ja vihannesostoksia. Mukaan tarttui kurkkuja, nektariineja sekä appelsiineja pikku välipalaksi. Kissanpoikanen tuli morjestamaan meitä terassille ja kierteli nurkkia pitkin. Vaikka kuinka olimme varuillamme pääsi poikanen livahtamaan sisälle oven raosta. Pienen patistelun jälkeen saatiin vieras ulos talosta. Hikisen markkinareissun jälkeen oli pakko lähteä pulahtamaan vilvoittavaan mereen. Meistähän on tulossa oikeita vesipetoja, kahden viikon aikana jo neljännen kerran uimassa. Uintireissun jälkeen lähdettiin taverna Napoleoniin lounaalle. Jo viime kerralla täällä ollessamme totesimme sen paikan parhaaksi tavernaksi eikä tämä kerta ole sitä muuttanut miksikään. Ruoka on aina takuu varmasti hyvää, varsinkin kun syödään joka päivä niin sanottuja päivän spesiaaliannoksia eli varta vasten täksi päiväksi valmistettuja .
Joku kertoi aurinkopetien maksavan kympin ja jossain enemmänkin, täälläpäin on edullisempaaIerapetran satama-alueen varoitustaulu
Herkullista uunikanaa taverna Napoleon
Antikristoa
Taverna Napoleon alkuruokia
Kommentit
Lähetä kommentti