Syysreissu 2022
Elokuun lopulla 2022 aloiteltiin reissua poikamme perheen kanssa viikolla Georgioupolista. Ollaan viimeksi oltu Georgioupolissa n 20 vuotta sitten, oli paikka muuttunut jonkun verran niistä ajoista ja ehkä myös mekin. Vaikka kylä vieläkin on pienehkö elää se pelkästään turismista. Hyvät asiat oli taverna Glaros jossa ruoat grillattiin hiilillä asiakkaiden nähden ja sen huomasi kyllä maussa. Toinen hyvä oli jäätelöpaikka aivan bensa-aseman vieressä. Isäntä valmisti jäätelöt vuohenmaidosta. Jäätelöön lsiättiin ainoastaan hunajaa ja luontaisia aineita, ei mitään esansseja tai keinotekoista. Taivaallista jäätelöä, tuli käytyä lasten kanssa välillä parikin kertaa päivässä. Käykäähän maistamassa jos olette lähistöllä nimi on Frulato.
Viikon jälkeen jäätiin vielä kahdestaan kolmeksi viikoksi kiertämään lähiseutuja auton kanssa. Ensimmäinen etappi oli Kerames ja hotelli Archontika. Aivan mahtava paikka, palvelu loistavaa ja ruoka erinomaista. Kerames itsessään on todella pieni kylä, taverna löytyi mutta ei ollut avoinna. Kahvila oli josta sai jotain pientä. Auton kanssa teimme pieniä retkiä lähikyliin joista haimme sopivaa seuraavaa yösijaa. Spili oli seuraava kohteemme. Kivan kokoinen ja oloinen paikka, suosikkitaverna oli Sideradiko jossa oli valmiiksi tehtynä perinteisiä kreetalaisia ruokia toistakymmentä erilaista vaihtoehtoa. ruoka oli erinomaista, kannattaa poiketa jos on lähistöllä. Päivän kävelyreissulla seuraavaan kylään, tai oikeastaan pikku taajamaan Darivianiin löysimme vahingossa aivan mahtavan kahvilan. Puiden varjostama paikka hädin tuski erottui tieltä mutta pari pöytää joissa istui kaksi miestä herätti mielenkiintomme. Selvisi että mamma oli pitänyt kahvilaa samassa paikassa yli 60 vuotta!!!!. Kahvila näytti varmasti täsmälleen samalta kuin perustamisaikaan. Aivan mahtava, maalattia ja hyvin pelkistetty. Tilasimme punaviiniä puoli litraa. Mamma asteli pöytämme luo 1.5 l:n muovipullon kera jossa oli varmaan lähemmäs litra viiniä, esiliinansa taskusta hän kaivoi lasit sekä leipäpalat ja lähti valmistamaan pikku mezetä meille.
Hotelli Archontika KeramesHotelli Archontika
Hotelli Archontika
Näkymiä Keramesin kylästä
Kerames
Kerames
Kerames
Kerames
Kerames
Kafenion Kerames
Hotelli Archontica ruokia
Hotelli Archontica salaatti
Taverna Sideradiko Spili
Sideradikon possuannos, olisi riittänyt pienelle kylälle
Darivianin mamman kahvila
Darivianin mamman kahvila
Darivianin mamman kahvila
Darivianin mamma
Darivianin kahvilan ulkoapäin
Darivianin kahvila
Darivianin kahvila
Kreetalainen salaatti
Kanapasta
Artisokan pohjia kanan kera
Kesäkurpitsankukat
Kommentit
Lähetä kommentti