Pyhää viinaa ja vuohenpaskaa
Eilen Yiannis soitteli ja kyseli josko mentäisiin syömään johonkin illalla. Toki meille sopi vallan mainiosti. On aina hauskaa tappaa vanha tuttu, ups, tavata siis. Syötiin pieneksi välipalaksi torilta ostettuja juustoja ja kurkkua. Riikka sanoi että vuohenmaito feta maistuu ihan lampaan paskalta, tiedä häntä. En ole koskaan maistanut lampaan paskaa. Yianniksen kanssa lähdettiin illemmalla syömään. Istuskeltiin syömässä kun Giorgios soitteli Yiannikselle ja kyseli missä olemme ja kutsui meidät samalla sunnuntain nimipäivilleen. Ne pidetään toisen Giorgioksen kanssa Magrygiolisissa noin 40 kilometrin päässä Ierapetrasta. No totta helvetissä mennään sanoin Yiannikselle, on kiva nähdä myös Giorgios. Saatiin syötyä juuri kun Giorgios asteli tavernaan ja hetken päästä myös hänen uusi tyttöystävänsä Sofia joka olikin miellyttävän oloinen. Hetki juteltiin kunnes nukkumatti ilmoitteli että olisi syytä lähteä kämpille ennen otsa kolahtaa pöytään. Sovimme Yianniksen kanssa että hän hoitaa henkilökuljetukset ja me haemme perinteiset viemiset, viskipullon ja kakun. Tänä aamuna taas tuttu aamulenkki meren rantaa seuraillen ja kämpillä mansikkajogurttia ja kaffetta. Melko hyvä setti, tuoreita mansikoita ja vuohenmaitojogurttia, vähän hania päälle(hunajaa) ja taas jaksaa. Sitten oli lähdettävä hakemaan nimpparilahjoja. Ensimmäinen tenkkapoo hyppäsi silmille kun huomasimme että marketit eivät ole auki sunnuntaisin. Muistelin että pienempi market oli vähän matkan päässä ja lähdimme katsomaan onko se avoinna. Onneksi oli ja ballantinespullo kyytiin. Bongasimme matkalla Agios Giorgioksen juhlapäivän kulkueen ja seurailimme sitä, saatiin viinat siunattua samalla. Tätä pyhää juomaa kelpaa naukkailla nimppareilla vaikka reilumminkin hyvällä omallatunnolla. Parin leipomon kautta etsiskeltiin sopivaa kakkua ja löytyihän se melko vaivattomasti. Nälkä pääsi yllättämään joten lounaalle piti lähteä. Eilinen lounas muuten nautittiin Mamas soul kitchenissä, arakas kai bifteki me patates. Herneitä ja kasviksia sekä muhkeita jauhelihapihvejä perunoiden kera. Muistivat meidät viime kerrasta joten retsina tuotiin talon puolesta pöytään. Mahtavaa. Mutta tämän päivän lounas nautittiin La Strada tavernassa. Xorta, xtabodi xharas kai sardella xharas, eli horttaa , grillattua mustekalaa sekä grillattuja sardiineja. Ja nämä huuhdeltiin alas astetta paremmalla retsinalla, Hanian seudun Ekavi:lla. Nyt jaksaa odottaa nimppareita illalla jonne mennään siinä puoli seiskan aikaan. Nooh, ehkä vähän pientä välipalaa vielä ennen sitä
Kommentit
Lähetä kommentti